sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Viikko 1 - Päivä 4

Eilinen meni oikein mukavasti. Pusseja ja salaattia ja pannulla paistettuja kasviksia ilman rasvaa ja vähän kanaa ja kananmuna.

Oon järjesteämässä kavereiden kanssa larppia ja eilen palaveerattiin pelinjohtoporukalla. Toverini sitten siinä teki meille ruokaa ja ihanasti huomioi  minun ruokavalioni myös! Ruuaksi teki pastaa, salaattia ja kanaa. Kaikki oli erikseen, jolloinka pystyin ottamaan siitä sen sallitun määrän kanaa ja sitten salaattia seuraksi. Pastan jätin muille suosiolla.

Nesteen nauttiminen on välillä vaikeaa, pitää olla koko ajan se vesipullo vieressä, jotta sitä oikeasti muistaa juoda! Eilen se meni nätisti, kun oli 1,5 litran vissypullo ja se piti saada tyhjäksi päivän aikana ja sitten vielä vähän lisää nestettä.

Mää oon "kaikki tänne heti nyt!" tyyppi ja haluaisin, että vaaka näyttäis heti samantien -1 kg / päivä. No eihän se näytä, eikä tule näyttämään. Tän vuoksi yritän pitää, että käyn oikeasti vaa'alla vain kerran viikossa ja päätin, että tiistai on vaakapäivä, koska silloin on myös painonhallintaryhmä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti