torstai 24. syyskuuta 2015

Viikko 1 - Päivä 2

Päivän neljä ensimmäistä pussia oli Nutrilettin mansikkaa, oli hyvää, mutta vois syyä muutakin. Syy miksi mansikkaa, oli se, että en jaksanut alkaa tekemään töissä lämmintä soppaa, vaan noi on ollut helpompia. Ja töissä oli vaan mansikkaa mukana näköjään.

Töissä söin lounaaksi salaatin, jossa oli mukana myös päivä proteiini annokset.


salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa, punasipulia yhteensä n. 350 grammaa
raejuustoa 35 grammaa ja salaattijuustoa (10%) 35 grammaa

Pakattu eilen rasiaan balsamicon kanssa, jotta saaneet maustua yön yli.

Iltapalaksi tein salaattia ja paistoin "kasvispihvin".




Nyt illalla pakkasin huomiset eväät. Salaattia jossa mukana "kanapihvi" ja kasa makeita pusseja, kun niitä tuntuu töissä paremmin menevän.

Testasin tosiaan tuota pussikeiton tuunausta ja tuo pihviversio noista suolasista on tosi hyvä!

Pussillinen kanakeitto tai kasviskeitto jauhetta, vajaa puoli teelusikallista psylliumia ja hieman mausteita mm. valkosipulia ja grillimaustetta. Vettä lisätään pikkuhiljaa siten, ettei vahingossakaan mene liian löysäksi, vaan pysyy sellasena aika kiinteänä kakkarana. Pikkasen vajaa puoli desiä kenties meni. Paistetaan pannulla, molemmin puolin kunnes väri muuttuu. Pannu ei saa olla liian kuuma, jotta ei pala kiinni. Mää pistin pikkasen vetä pannulle, mutta en tiiä onko siitä oikeasti mitään apua.

Pohdin myös tuon tekemistä siten, että raastaisin porkkanaa pieneksi ja sekottaisin sitä tuohon mukaan, jota sais vielä vähän "täyttävämmän" pihvin. Ensin ajattelin myös kokeilla tuohon päivittäistä protsku annosta, mutta sitä on turha "tuhlata" tuohon, vaan sen voi käyttää myös makuelämyksenä.

Kymmenen pussia takana, 410 edessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti